29.3.2016

Pääsiäinen oli ja meni (huh… en tykkää pitkistä pyhistä) ja elämä porskuttaa raiteillaan eteenpäin. Mieli on aika sekava ja ehkä hieman ahdistunut.  Kun oppisi siihen,  ettei ottais muiden asioita niin kovasti itselleen murehdittavaksi.  Kulutan siihen paljon energiaa ja lamaannun ajatuksen tasolla.  Joskus on niin vaikea ymmärtää sitä, että ihminen jonka luulit tuntevasi ei ole ollenkaan sellainen mihin on vuosia sitten tutustunut.  Tuntuu kuin kasa niitä luurankoja olisi tippunut sieltä kaapista. Onneksi on olemassa hyvä  kumppani,  jolle pystyy puhumaan.  Se ehkä hieman lieventää oloa. Eipä tässä muu taas auta,  kun järki käteen ja ostoksille.

Tallennettu kategorioihin Yleinen | 1 kommentti

2 1.3.2016

Viikonloppu meni touhutessa normiarjen ympärillä.  Joten oikeaan osuin että aivot saa levätä ”syvemmästä”pohdiskelusta.  Välillä tietenkin tsemppasin itseäni positiiviseen ajatteluun  😏 Tänään taas alkanut miettimään huomista terapiakäyntiä.  Mitä se tuo tullessaan.  Kaikista eniten varmaan pelkään sitä jos tulee kova ahdistus.  Se on maailman kamalin tunne.  No mutta (positiivisesti ajatellen) on siittä ennenkin selvitty.  Onneksi on jo hieman enemmän voimia käsitellä asioita ja avaimia niihin. Tänään aion vaan hepailla ja antaa asioiden tulla sellaisena kuin tulee 💪💪

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

18.3.16

Kyllä Se On totta Kun Sanotaa, Että noita terapiakäyntejä työstää kotona. Ajatukset on melkein koko ajan puhutuissa asioissa. Jännänsti ihmismieli alkaa huomioimaan totuttua käyttäytymistä.  Lähinnä siis tarkoitan tuota negatiivista ajattelu tapaa. Kun se on oikeasti käyty läpi jonkun toisen kanssa, niin muutos on pikkuhiljaa valmis.  Se on vaan kanssa sellainen asia mitä pitää vaalia…. Nopeasti varmaan (tässäkin) luisuu siihen turvalliseen totuttuun tapaan.  Ajatustyö vie paljon energiaa. .. Ainakin multa.  . Pieniä asioita olen jaksanut tehdä. Aivot tuntuu olevan ylivireessä tilassa. . Karskeja unia taasen näin, joten alitajuisesti myöskin käsittelen paljon asioita.  Viikonloppua vietellään taas isolla porukalla,  joten nii  paljoa ei jää aikaa työstämiseen.  Mikä on hyväkin asia… saa välillä hengähtää kroppa ja mieli.

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

Myllerrystä

Tänään on paljon myllertänyt mielessä. Mihin suuntaan elämä tästä alkaa sujua.  Kuinka ihmissuhteet muuttuu. Pysyykö ne samanlaisina ja joutuuko joistakin läheisistä luopumaan.  Ja kaikki vain siksi että suojelen itseäni. Etten satuta itseäni enempää ja pystyn parantumaan näistä elämän nurjista puolista… pyrkiä positiivisuuteen, negatiivisuuden olen varmaan saanut kumppaniksi ensi hengenvedossa. .

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

17.3.2016 Uuden elämän alku.

perustin tämän blogin lähinnä itselleni. Jotta muistaisin miten matka uuteen ja toivoa täynnä olevaan elämään alkaa. Kirjoitan tuntemuksia mitä keskustelut ovat minussa herättäneet terapeuttini kanssa. Tänään oli ensimmäinen käynti, ja paljon myllertää mielessä.  Heti en osaa kaikkea jäsentää tekstiksi, mutta ehkä ajan kanssa.  Siskoni laittoi minulle aamulla viestiä jossa luki: Hyvää matkaa itsesi löytämiseen.  Se innoitti laittamaan tämän blogin,  jotta voin täältä seurata matkani kulkua ❤

Tallennettu kategorioihin Yleinen | 3 kommenttia